Jokainen ihminen on yhden työpaikan arvoinen

Keskiviikko 13.3.2019 - Juha Kantola


Sanotaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa. Työ antaa meille jokaiselle mahdollisuuden tuntea itsemme tärkeäksi. Uskon, että jokainen haluaa omalla panoksellaan osallistua oman ympäristönsä rakentamiseen.

Kukaan meistä työssäkäyvistä ei voi väittää, että olisi omalla erinomaisuudellaan ansainnut työpaikkansa. Ahkeruudesta ja osaamisesta seuraa yleensä hyviä asioita, mutta työpaikan saamiseen tarvitaan usein myös sitä, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joku on joskus myös väärässä paikassa väärään aikaan eikä työn puute tee hänestä yhtään huonompaa ihmistä.

Meidän on edelleen kaikin keinoin ponnisteltava uusien työpaikkojen syntymisen edesauttamiseksi luomalla yrityksille toimimisen edellytyksiä. Tällä vaalikaudella yli 120 000 ihmistä on saanut työpaikan. Keskustan johdolla tehty työ kantaa hedelmää ja yhä useammasta kodista lähdetään töihin. Tavoitteena pitää olla, että tulevalla vaalikaudella yli 100 000 ihmistä saisi työpaikan.

Jokainen ihminen on yhden työpaikan arvoinen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini