Palveluverkkouudistus - puheenvuoro valtuustossa

Maanantai 17.6.2019 - Juha Kantola


27.5.2019

Arvoisa puheenjohtaja ja arvoisat valtuutetut.

Kaupunginhallituksen päätettäväksi palveluverkkouudistus tuli tämän vuoden maaliskuussa. Ehdotettu malli olisi pitänyt sisällään valtavia investointeja eikä se ottanut riittävästi huomioon hyviä toimivia rakenteita ja rakennuksia. Asia palautettiin uuteen valmisteluun ja jatkovalmistelussa uudistuksesta päästettiin suurimmat ilmat pihalle. Nyt käsiteltävänä olevassa päätösehdotuksessa näkyy aiempaa paremmin Keskustan valtuustoryhmänkin ajama koko kaupungin kehittäminen. Pääosaltaan esitys onkin sellaisenaan hyväksyttävissä.

Palveluverkkouudistuksessa on pyritty vahvistamaan toimivia rakenteita, mutta päätösesitys pitää sisällään kuitenkin kahden koulun lakkauttamisen. Päätösesityksessä sekä Ruosniemen että Toejoen koulut esitetään lakkautettavaksi siten, että näiden alueiden kaikki peruskoululaiset sijoitettaisiin yhteen valtavan suureen tuhannen oppilaan mammuttikouluun. Tuhannen oppilaan sijoittaminen yhteen suureen koulurakennukseen ei vähennä tilantarvetta yhtään. Liikuntasaleja tarvitaan sama määrä, ruokailutilaa tarvitaan sama määrä ja niin edelleen. Mitä säästöä tästä aiotaan saada? Selvitysten mukaan suurin osa oppilaista asuu alle viiden kilometrin päässä suunnitellusta uuden koulun paikasta, mutta eivät suinkaan kaikki. Koulukuljetusta tarvitsevien oppilaiden määrä ilman muuta lisääntyy ja kustannukset kasvavat tältä osin selvästi nykyisestä. Välituntivalvonnan tarve ei vähene vaan päinvastoin saattaa lisääntyä. Kuinka hyvin lapset tunnetaan koulussa? Lapsen etu ollaan upottamassa syvälle Pohjois-Porin tulvauomaan. Meneekö lapsi tulvaveden mukana?

Kaiken takana taitaa olla kuitenkin raha – uusien tonttien myynnistä saatava raha. Suurkoulua on suunniteltu keskelle rakentamattomia ja asemakaavoittamattomia peltoja alueelle suunnitellun tulvauoman varteen. Minulle on vakuutettu, että Pohjois-Porin alue on vetovoimainen ja sinne rakennetaan paljon uusia taloja. Onko nyt siis niin, että uusien talojen rakentamisen toivossa ollaan valmiita kääntämään selkä kaikille niille Ruosniemen ja Toejoen alueen lapsiperheille, jotka ovat hakeutuneet kohtuullisen kokoisen koulun vaikutuspiiriin?

Esitän, että tuhannen oppilaan yhtenäiskoulun rakentamisesta luovutaan ja, että Ruosniemen ja Toejoen koulujen tilalle rakennetaan uudet alakoulut.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini