Tilinpäätös 2022 - ryhmäpuheenvuoro

Maanantai 22.5.2023


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat, vuosi 2022 oli viimeinen vuosi laajan palvelun Poria. Hyvinvointialueelle siirtyvien palveluiden ja kustannusten osalta kaupungin vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, mutta muilta osin tilinpäätöksestä pitää ottaa oppia tulevaisuuteen.

Porin kaupungin talous ei ole kestävällä tasolla. Talouden pienentyminen ja lainakannan suhteellinen suurentuminen kasvaneiden korkomenojen kanssa tuovat aivan uudenlaisia haasteita Porin taloudelle. Isot muutokset ovat näyttäviä, mutta nopeat temput eivät yleensä ole järkeviä.

Tarkkaan harkittuja pitkäjänteisiä ja vaikuttavia suunnitelmia on uskallettava tehdä ja pidempiä valtuustokaudet ylittäviä linjauksia on ryhdyttävä tekemään. Esimerkiksi tulevien vuosien investointitaso on pidettävä hallittuna. Talouteen ja toimintaan pitää olla valmis tarvittaessa tekemään muutoksia myös kesken vuoden eikä pelkästään talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Lopuksi muistutamme, että Pori on muutakin kuin tori.

Keskustan valtuustoryhmä puoltaa vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini